lauantai 6. helmikuuta 2016

Nöyränä kevättä kohti

Hei kaikki ystäväni pitkästä aikaa.


Tässä on rämmitty loskassa. Sekä huonojen valintojen hötteikkösuossa. Ja sitä myöten ollut huono omatunto ja mieli muutenkin harmaa.
Viimeksi ravintoenkelini luona käydessä, joulukuulla, otimme edelleen painon, mutta sitä ei kerrottu minulle. Paha aavistukseni kyllä vahvistettiin - 100 kg ylittyi.


Mietimme, miten minä pääsisin takaisin siihen hyvään olotilaan. Se on nyt selvä, että kilot pitää unohtaa vähäksi aikaa. On löydettävä se motivaatio hyviin valintoihin minun sisältä. Siitä hyvästä, paremmasta olosta!


No. Nyt olen n. 4 viikkoa sitten lähtenyt tätä via dolorosaa aivan alusta. Minä olen nyt ottanut oikeasti käyttöön hymynaamaruokapäiväkirjani. Minä en luota siihen, että pärjään ilman. Minä en mieti, että otan sen huomenna esille.


Ja tämä minun hymynaamajuttuni on niin käsittämätön epeli! Sillä minä olen saanut taas valinnat järkeviksi. Rytmihän ei kadonnut kokonaan harhailuni aikana. ONNEKSI!!


Varovasti minä pitkästä aikaa uskon, että etenen tämän hommani kanssa. Minä tunnen nahoissani, että olo on parempi. Tunnen nahoissani ja vaatteissani, että painokäyrä on lähtenyt laskusuuntaan. Ja mieliala noususuuntaan.


Menen 11.2. pitkästä aikaa hyvillä mielin tapaamaan ravitsemusenkeliäni. Minun ei tarvitse miettiä tekosyitä, että jättäisin menemättä. Tunnen nahoissani100 kilon rikkoutuneen -siihen "parempaan suuntaan". Jälleen. Monennenkohan kerran elämässäni?


Täytyy nyt miettiä mitä vaa'an lukemasta haluan tietää... Luulen, että haluan tietää sen, että paino olisi jälleen 9:llä alkava. Ja ehkä sen, että paljon pudonnut siihen edelliseen verrattuna. Mutta en tarkasti sitä, mitä painan.


Tämä kevät ja valo tekee hyvää joka suhteessa. Ehkä minä taas herään henkiin. Ja heräänkin.



4 kommenttia:

  1. Kiva kuulla susta pitkästä aikaa! :) Ja hienoa, että syömisasiat rupeaa sujumaan. :)

    VastaaPoista
  2. Mukava kuulla pitkästä aikaa sinusta! Tsemppiä kovasti, kyllä se taas siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3. Kiitos Johanna. Kyllä tämä tästä taas. Nyt on hyvä meininki päällä.

      Asioiden pitäminen yksinkertaisina tekee ihmeitä!

      Minun pitää ajatella vain pieniä askelia ;)

      Poista