Nahkava

Aivan ensimmäiseksi pyydän anteeksi, että nyt on menty kuukausikaupalla jo ilman kuvan kuvaa teksteissäni. Minulla on edelleen tietokoneongelma ratkaisematta ja olen lainakoneiden varassa. En ole vain saanut aikaiseksi ratkaista ongelmaa.

Mutta asiaan.

Onhan näiden kilojen myötä havaittavissa, että löysää nahkaa alkaa ilmaantumaan vähän sinne sun tänne. Allit, reidet ja maharoikko ovat ne "pahimmat". Eihän se kaunista katsottavaa ole. Mutta mikä on?

Silloin joskus nuorempana kun olen laihduttanut samaisen määrän (37kg), nahka pysyi matkassa ja roikkoja ei ilmaantunut. Johtuu varmasti vain ja ainoastaan siitä, että nahka on nuoremmalla sopeutuvampi ja joustavampi.

Olen ollut havaitsevinani sen, että nyt kun on ollut tätä hiljaisempaa kautta menossa, niin nahkani on ehkä vähän ottanut kiinni. Eli toisaalta on tainnut tehdä tasannevaihe aivan hyvää tältä kantilta katsottuna. Mutta onhan se selvää, että tällä iällä nahka vuosikausien venytyksineen ja kaikkine raskausarpineen ei tule kuroutumaan "normaaliksi" painonpudotuksen myötä.

Mutta aika näyttää. Ja se miltä nahkani näyttää, ei minua paljoa hetkauta. Joka tapauksessa nämä löysät ovat kevyempiä kantaa! ja katsotaan sitten joskus tehdäänkö jotain.

Kävelyllä.

Nyt minä voin sanoa, että kävin oikein vartavasten ja omasta halustani kävelyllä. Eilis iltana. Toiseksi nuorimman koiramme kanssa, joka on siis kolme vuotias. Se oli vähän ihmeissään, koska oli sillekin ensimmäinen kerta kotioloissa, että pääsi hihnakävelylle. Meidän koirathan ulkoilee vapaana. Ja juoksuttavat toinen toistaan.

45 minuutin reissu. Ei siinä tullut matkaa kuin vähän reilu 3km. Aerobisia askeleita vähän yli 4000. Rauhallisesti ja kuulostellen, sillä tauti ei ole kokonaan voitettu ja antibioottiakin on vielä päällä. Mutta tuntui mukavalta ja varovasti koitan orientoitua siihen, että saisin useamminkin lähdettyä. Ei mitään yltiöpäistä, mutta jos vaikka 3 kertaa viikossa.


Huomasin tässä kirjoittaessani, että en voi käyttää sanaa lenkki, kävelylenkki! Se sana ei vain kuulu sanavarastooni, se sana ei istu minun olemukseeni ollenkaan. Ei ole koskaan istunut.

Minä näen sieluni silmin lenkkeilijän aivan eri maailman elävänä tossuineen ja asuineen. Ne eivät ole minulle kuuluvia, enkä osaa kuvitella edes laittavani lenkkareita jalkoihoni.

Mietin kyllä eilen, että hiekkatiekävelyllä jotkut muut kuin peruskävelykengät voisivat olla paremmat kävellä. Annan ajatuksen hautua ja itselleni aikaa sopeutua ajatukseen.

Ravintoterapeutin tapaaminen 8 (part 2)

Nyt minulla oli ensimmäisen kerran sellainen olo, että joku minussa olisi halunnut perua tämän kertaisen tapaamisemme.

Mietin koko alku viikon asiaa. Mutta sitten kun otin järjen käteeni, totesin, että miksi minä peruisin ajan. Se olisi edelleen sitä itselleen valehtelemista. Mitä minä siitä olisin hyötynyt? Kuitenkin sisimmässäni tiesin, että jotain sieltä on tippunut - vaikkakaan ei niin "paljoa" kuin tähän asti. Ja edelleen kuitenkin kaikki mikä tippuu on eduksi minulle. Kokonaisvaltaisesti. Mutta tämähän kertoo vaan sen, miten vaikea minun on pääkopastani pitää poissa ne laskelmat "paljonko olisi voinut mennä".

Kerroin tämän minun ravitsemusenkelilleni. Ja siitä sitten päästiinkin siihen aiheeseen, miksi nyt on ollut vähän hankalampaa.

Ja JÄLLEEN minä sain sellaiset selitykset, jotka minä ymmärrän täysin ja ne upposivat tajuntaani.

Niin kuin olen jo kertonut, niin sen 5 viikon reissun jälkeen on ollut vaikeuksia palata 4 - 5 aterian päivärytmiin. Reissussahan menin n. 3:lla aterialla / päivä. Ja tässä se villakoiran ydin on!

Minä jälleen sotkin hieman elimistöni säätelyä, joka ei kuitenkaan vielä ole täysin sopeutunut tilanteeseeni. Elikä se "termostaatti" joka säätelee ravinnon/energian tarvetta ei ole vielä oikein jyvällä, että mitä tämä keho oikein tarvitsee. Se tulee kanssa vähän jälkijunassa l. karrikoiden termostaattini elää vielä esim. ajassa 110kg. Ja huutaa energiaa siihen tarpeeseen.

4 - 5 aterian säännöllisyydellä nälkä/kylläisyys on pysynyt hallinnassa, mutta sitten kun tiputettiin melko pitkäksi ajaksi siihen 3:een, niin systeemit sekosivat heti. Ja nyt sitten tämä ilmenee niin, että on niin pelottavan helppo palata siihen, etten syö aamulla ja alkupäivästä. Ja illalla on sitten vaikeuksia oikein urakalla.

On ollut vaikeuksia jopa yöllä. Eli nyt minulla on välillä ollut yösyömisen tarve. Siitähän on tosi pitkä aika kun tätä on aikaisemmin harrastettu. Tolkuttomiin minä en sitäkään ole päästänyt. Varauduin tähän tarpeeseen siten, että minulla on heldelmä kädenulottuvilla.

Olin jo ottanut n. viikko sitten rakkaan hymynaamapäiväkirjani käyttöön. Se on minun henkinen raamattuni, josta minä näen konkreettisesti, mitä minä teen. Ja se auttaa minua paljon.

Tämän viikon paras päätös on ollut se, etten perunut tätä tapaamistamme. Minulla on tunne, että ravitsemusenkelini on olemassa vain juuri minua varten ja hän osaa selittää asiat niin minun kielelläni. Minulle ei jää mitään epäselvää. Hän ei "tuomitse" eikä saarnaa. Hän ei nytkään sanonut minulle esim. sanoja "nyt on aika ryhdistäytyä". Hän valaa minuun voimaa ja uskoa faktoilla.

Yön yli mietittyäni tajuan (pienen pettymyksen jälkeen), että onhan tämä hieno saavutus. Nyt tämä pudotukseni (37kg) sivuaa aikaisempaa "ennätystäni" ja kevään 2013 suurimmasta painosta 137kg tiputus on 41kg - uusi henkilökohtainen ennätykseni.

Ravintoterapeutin tapaaminen 8 (part 1)

Olen tyytyväinen. Alenevalla käyrällä mennään edelleen, vaikkakin jumitusta on ollut. Ja pitkää lomaa ja kaikkea.

Päivän paino 96,7. Pudotusta edelliseen punnitukseen 3kg. Yhteispudotus 37kg ja kevään 2013 suurimmasta punnitusta painostani 41kg.

Hyvä minä!

Ehkä tauti nyt alkaa taittumaan

Tämä minun flunssa/keuhkokuumeeni on pitänyt otteessaan ihan liian pitkään. johan tätä on kolmisen viikkoa kestänyt.

Aivan on ollut veto pois eikä mitään ole saanut tehtyä.

Antibioottia on menossa toinen kuuri, koska ensimmäinen ei tiputtanut CRP:tä täysin. Olen kuitenkin pysynyt tolpillani ja pystynyt olemaan kotihoidossa koko ajan.

Tänään on sellainen varovainen tuntuma, että olisiko tauti helpottamassa. Pirteämpi olo ja eilen illalla ei ollut enää pikkulämpöä. kiirastorstaina kävin keuhkokuvissakin, mutta niistä en tiedä mitään. Ei kai siellä mitään erityisen järkyttävää, koska eivät ole soittaneet perään. Minä kun kyselin niistä, niin jäi olo, että liekö kukaan niitä katsonutkaan.

Verikokeissa kävin taas aamulla, mutta tuloksia saa odotella. Toivon, että kerkiäisin saamaan vielä tämän päivän puolella.

Puolikuntoisena on koko ajan joku ihmeellinen makean himo. Ja mistä lie lapsuudesta kumpuaa sekin, että keltaista jaffaa pitäisi litkiä koko ajan...

Ystäväni tärkeä huomio

Ystäväni kommentoi jo jokin aika sitten, että hengitykseni on muuttunut täysin. Hengitykseni ei enää kuulu.  Tästä asiasta mainitsi myös yksi tutumpi kaupan kassa "kun minä aina kuuntelin kun hengityksesi oli niin raskasta".

Tottahan se oli.

Ennen minun hengitykseni kuului silloinkin kun olin vain aloillani - saatika jos yhtään liikuin. En tarvinnut mitään rasitusta, niin olin silti hengästynyt. Hengittäminen oli aina raskasta ja työlästä.

Ja niinhän se menee, että ylipaino vaikeuttaa hengitystä koska runsas rasvakudos heikentää pallean toimintaa sekä estää keuhkojen laajentumista.

Minä pystyin menemään aina sen selityksen taakse, astmani on vähän huonossa hoidossa. Ja sehän oli hyvin uskottava selitys. Kyllä minä sisimmässäni tiesin mistä on kyse, mutta kun sitäkin oli niin vaikea tunnustaa edes ajatuksissaankaan itselleen.

Lääkäripäivä

Tämä minun tauti ei nyt ota laantuakseen. 10 päivää on syöty antibioottia ja olo ei ole oikein helpottunut.

Tänään kävin sitten uudelleen CRP:n tarkastuksessa ja se oli edelleen 39. Lääkäri kuunteli ja passitti keuhkokuviin. Toivottavasti saisin nyt tuloksen ennen pääsiäisen pyhiä.

Ja edelleen ohjeena, että jos pahenee, niin päivystykseen.

Motivaatio-ongelmia

Reissuni jälkeen on ollut vaikeuksia pitää ateriarytmistä kiinni. En pode huonoa omatuntoa sen kummemmin, mutta ryhtiliikettä tässä on tehtävä!

Eli nyt on jälleen pitänyt ottaa käyttöön hymynaama ruoka-aika seurantalappuni. Että oikeasti taas syön silloin kun pitää.

Ja kotiin en voi edelleenkään ostaa leipää. En edes sitä gluteenitonta. Leipä kaikissa muodoissaan on minun kompastuskiveni!!!!! Minun on niin helppo laistaa oikea syöminen silloin kun voin "äkkiä tehdä vaan yhden leipäpalan".

Minä en hallitse itseäni tämän kanssa. Onneksi gluteenittomia sämpylöitä on pussissaan vain se neljä, sillä voin syödä ne kerta istumalta kaikki. Sulatan yhden kerrallaan, en vain voi sille mitään. Leipä on vain niin hyvää. En tarvitse edes mitään päällisiä sen kanssa.

Leivän suhteen on nyt palattu jälleen siihen, että kotiin en osta ja mieliteon iskiessä menen kahvilaan nauttimaan sen. Olen nyt selvittänyt, mistä kotikylän kahviloista saa gluteenittoman sämpylän.

Ensi viikon punnituksesta en odota ihmeitä. Mutta onneksi vihdoin tapaan ravitsemusenkelini pitkän, pitkän tauon jälkeen.

Kaiken keskellä

Tätä pohdintaani minä olen miettinyt pitkään. Olen pyrkinyt pitämään blogini vain minua ja kilojani koskevissa asioissa, mutta jokin takaraivossani haluaa avautua vähän enemmän.

Haluan avata vähän tätä uusinta mottoani ; kaikki syyt olla syömättä säännöllisesti ovat tekosyitä.

Minä olen joutunut tämän tunnustamaan itselleni ja tämä säännöllinen ateriarytmi on itse näyttänyt minulle, että sen noudattamista mikään ei voi horjuttaa.

Tämä painonihan ei todellakaan ole ainoa ongelma elämässäni. Eikä edes "vakavin" ongelmani. Mutta se on tässä elämänvyyhdissäni ehkä ainoa, jolle itse voin tehdä jotain. Ja onnistuessaan antaa varmasti voimaa ja sinnikkyyttä muihin "taistoihin".

Juurta jaksain en tilannettani revi auki teille. Ja joudun myös ajattelemaan rakkaitani. Heiltä olen kuitenkin saanut luvan vähän raottaa elämäämme.

Oma henkilökohtainen alamäkeni lähti syöksykiitoon ehkä vuonna 2009 saamieni potkujen jälkeen. Tokihan se työn menetys oli iso juttu, vaikka ykkösprioriteetti ei koskaan olekaan ollut elämässäni.

Sitten tässä on viime vuosien ajan eletty elämäni rakkaimman ihmisen vakavaa päihdeongelmaa. Paremminkin päihdehelvettiä! Läpikäytynä lähes kaikki siihen liittyvä. Pahimpana oman jaksamisen kannalta varmastikin se menettämisen pelko. Joka ei jätä hetkeksikään rauhaan. Ei edes nyt, vaikka tilanne on huommattavasti parantunut ja rakkaimpani haluaa pähteistä eroon ja tekee hyvää työtä sillä saralla.

Viime syksynä parisuhteemme oli vakavassa kriisissä ja emme mahtuneet n. puoleen vuoteen samalle tontille. Nyt yritämme rakentaa suhdetta kasaan, sillä on meillä kuitenkin hyvätkin hetkemme. Mutta paljon joudumme työstämään. Tahtotila on kuitenkin olemassa.

Sitten on ollut vielä minun oma vakava masennus. Joka hiipi pikkuhiljaa ja kaappasi syövereihinsä kun riittävästi alkoi elämä potkimaan. Liian myöhään tajusin hakea apua.

Mutta onneksi viimein vuosi sitten hain apua. Kokonaisvaltaisesti. Tässä nyt on ollut ja on edelleen menossa itseni kanssa elpymisprosessia. Ja olenhan minä toki monessa suhteessa aivan eri ihminen. Minä alan löytämään itseni.

Minä olen aiemminkin tainnut mainita, että on ollut niitä sellaisia päiviä tässä vuoden aikana, että ainoastaan ruoka-aikani ovat pitäneet minut päivässä kiinni. Se on ollut se ainoa asia, jonka olen tiennyt varmaksi mitä tulee tapahtumaan parin tunnin päästä. Tai huomenna.

Pieni huomio 12

Tämä minun kutomisintoni on kevään edetessä muuttunut virkkausbuumiksi. Ja ihmeellisintä on se, että haluan tehdä itselleni myös puseroita.

Ei tarvitse tehdä niin järkyttävän suuria; joita ei edes jaksaisi kutoa/virkata. Ja että ylipäätään tunnen voivani pukea jälleen neuleita päälleni.

Toinen jännä juttu on se, että nilkkasukat alkaa pysymään tarkoitetulla tavallaan jaloissani, evätkä varret rullaudu enää alas.

Keuhkokuume

Soittivat eilen TK:sta minulle päin. Siitä iso plussa.

Kyllä tätä keuhkokuumeena hoidetaan. Enkä itsekään usko matkatuliaiseen. Oireiden perusteella itsekin jo oikeastaan tiesin mikä tleman pitää. Onhan tämä nyt jo 4. tai 5. keuhkokuume kohdallani.

Tämä on kuitenkin täysin erlainen edellisiin verrattuna. Hyvällä tavalla. Minun kuntoni ja keukoni eivät romahtaneet täysin!  Minua ei passitettu heti sairaalaan. En ole joutunut edes spiiraan!

Aloitettiin nyt anakin aluksi antibiootti kotihoidossa. Tietysti evästyksellä, että jos tilanne muuttuu huonompaan, niin sitten heti yhteys lääkäriin.

Varovasti luulen, että kun kuntoni ei tällä kertaa romahtanut parissa tunnissa, pienen yleiskuntoni parantumisen vaikuttavan tämänkertaiseen tautiin.

Lämpöilyä

Olen nyt iltaisin pikkulämpöillyt yli viikon. Olo aika raato.

Tänään soitin vihdoin lääkäriaikaa, jota en tosin saanut, koska ei ole lääkäriä. Tivaamisen jälkeen hoitaja määräsi CRP:n ja pienen verenkuvan. CRP oli 92 ja hoitaja koittaa nyt neuvotella jonkun kanssa mitä tehdään ja lupasi soittaa.

Sitä odotellessa.

Muutosta 4

Laitan nyt tällaisen vertailukuvan.

Taaimmaiset ovat ne, jotka eivät olisi menneet jalkaani viime toukokuussa. Sain ne viime juhannuksen jälkeen lihavuusleikatulta ystävältäni ja alkuun olivat melkoisen tiukat. Näiden koosta ei ole mitään hajua, ovat vaan super size.

Etummaisina nyt ne D40 housut, jotka ovat päälläni kuvassa "minä.nyt". Kuvassa näkyy makkarat, jotka vielä silloin jäi. Nyt olen reissun jälkeen näitä pitänyt kerran ja ei tarvinnut pukea pesun jälkeen sängyssä selällään.

Seuraava punnitus

Voi elämä - seuraavaan ravitsemusenkelini tapaamiseen onkin aikaa vielä vaikka kuinka ja paljon. Tapaamme vasta 24.4.!

Ei se muuten aiheuta ongelmia muuta kuin sen, että joudun toppuuttelemaan itseäni siitä, että en ajattele montako viikkoa edelliskerrasta tulee. Ja siis olla ajattelematta paljonko mahdollisesti kiloja on tippunut.

Joudun nyt työstämään itseni kanssa sitä, että loputtomiin ei voi lähteä n. kilo/viikko. Hidastuminen tulee joka tapauksessa! Ja terveellinen, järkevä tahti on 500 - 1000g viikossa.

Etappien saavuttamiset tuntuvat merkittäviltä, joten toivon saavuttavani sen 95kg:n rajan seuraavalla punnituksella.

Ja jos sen saavutan (olen aika luottavainen), niin olen hyvin tyytyväinen. Varsinkin kun ottaa huomioon, että tässä välissä on ollut 5 viikon loma - eikös meillä lihavilla ole tapana antaa itsellemme vapaat kädet lomilla kuurien suhteen?

Minun säännölliseen syömisrytmiin lomakaan ei aiheuttanut muutoksia. Sitä oli pääsääntöisesti helppo noudattaa.

Pieni huomio 11

Minulla on syli.  

Olin tuossa pitkään ilman sormusta. Ja nyt en voi pitää sitä enää nimettömässäni vaan joudun pitämään sen keskisormessani.