maanantai 17. marraskuuta 2014

Vanhaan malliin

Kunpa minun ei ikinä olisi tarvinnut kirjoittaa tätä. Mutta pakko minun on.

Aivan entiseen malliin minä voin valehdella itselleni. Huijata itseäni. Pettää itseäni! Monta päivää olen nyt miettinyt, että tämä asia minun pitää saada itsestäni ulos. Monta kertaa olen aloittanut kirjoittamaan - ja yhtä monta kertaa sulkenut läppärin.

Viime päivät ovat olleet erittäin vaikeita. Makeanhimon kanssa eläminen ei ole helppoa. Ja olenkin nyt sitten antanut periksi mieliteoilleni. Tällä kertaa se ei ollutkaan choco banaanit. Niistä pääsin jo eroon. Mutta niin sitä vaan minä keksin koko ajan itselleni uusia kompastuskiviä.

Nyt se sitten on ollut pähkinäsuklaa -levite. Nutella.

Ja en ole kaupassa nyt pystynyt kiertämään sitä. Kolmeen kertaan. Ja se se mistä olen itseni kanssa nyt järkyttynein, minä pystyn syömään aivan vanhaan tapaani koko purkillisen. Tuosta noin vaan. Vaikka se on kamalaa. Ja tosi ällömakeata. Ja ties mitä! Ja minä syön sen salaa. Minä en syö sitä mieheni nähden. Minä aloitan sen jo autossa - matkalla kotiin.

Enkä minä tajua itseäni, että mitä minä siitä saan. Oikeasti se ei ole edes ollut hyvää. Oikeasti pähkinät aiheuttavat vain ongelmia nahkaani. Oikeasti minulla on huono olo sen syömisen jälkeen!

Ja ongelmat sitten vain kertautuvat kun kuvittelen, että vähennän jostain oikeasta ruoasta. Jätän jonkun aterian väliin. Kun ei se toimi. Enkö minä nyt vieläkään ymmärrä, ettei se toimi! Ainoa, mikä mielitekojenkin kanssa toimii, että pitää vielä tarkemmin ateriarytmistä kiinni. Että vielä tarkemmin huolehtii siitä, ettei tule nälkä. Mieluummin vaikka lisää ylimääräisen aterian jos ei muuten pärjää. Makeanhimollekin on nälkäisenä niin helppo antaa periksi. Niin petollisen helppo.

Ei tämä mikään ylitsepääsemätön "romahdus" ole. Onpahan ehkä tervettäkin huomata, että ei tiikeri raidoistaan pääse. Tässä on nyt kyllä ISO pähkinä purtavaksi ja työstettäväksi. Hyvä askel on, että kirjoitan tämän itsestäni ulos. Olen itselleni rehellinen.

Minun pitää varmasti ottaa nämä herkutukset jotekin avoimesti elämääni. Nyt en ole pitkiin aikoihin käynyt iltajäätelöllä. Ehkä se on otettava ohjelmaan uusiksi. Kun en halua makeaa itseltäni kieltääkään ja eikä se ole koko aikana ollut suurempi ongelma. Niin kauan kun olen "sallitusti" itselleni sen suonut. Eikä tämä  nutella-seikkailuni mitään nytkään mihinkään romahduta, mutta haluaisin saada hallintaani tällaisen käyttäytymisen, missä ei ole mitään järkeä!

17 kommenttia:

  1. Hei tsemppiä sulle! :) Ja hienoa, että pystyit tuolla tavalla selkeästi ja rohkeasti kirjoittamaan asiasta. Täälläkin kamppaillaan makeanhimon kanssa lähes päivittäin - tiedän että se on hallittavissa, mutta joskus mieli on heikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen todennut tässä matkan varrella, että rehellisyys itselleni on ainoa keino "hallita" itseäni.

      Ei vaan piru vie ole helppoa kirjoittaa näitä juttuja tänne. Onneksi kuitenkin kirjoitin - tuntuu kuin puolet taakasta olisi karissut harteiltani.

      Ja edelleen se on jännä, että ei tapahdu sellaista " millään ole mitään väliä" - romahdusta.

      Käsittelen tätä nyt enemmän analyyttisesti ja yritän päästä sieluni syövereihin käsiksi. Ja ymmärtää itseäni - miksi näitä tiettyjä juttuja vaan on. Sitä kautta uskon löytäväni keinot itseni "hillitsemiseen".

      Poista
  2. Nutella on kyllä käsittämättömän koukuttavaa. Yksi lusikallinen, toinen.. puoli purkkia mennyt.
    Olen onneksi pystynyt olemaan ostamatta sitä, mutta tunnistan tuon himon.
    Voi hyvinkin liittyä tähän marrasmasennukseen - kaamos iskee tajunnan taakse, vaikka se ei olisikaan tietoisesti mielessä.
    Jos sulla on sen ravintoterapeutin vaimikälie kanssa vielä tapaamisia, juttele sen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun en ole ainoa!

      Kyllä minulla on RT: n kanssa tapaamisia. Olen ilmoittanut hänelle, että minun on saatava käydä loppuikäni siellä :P.

      Seyraavaan tapaamiseen on nyt vaan pitkä aika; vasta joulun jälkeen. Tosin hän sanoi, että jos tulee ongelmia, niin yritetään pikatteffejä. Katson nyt tuleeko tarve vai pärjäilenkö.

      Olemme alkaneet työstämään näitä juttuja. Siitä pitää kirjoittaa oma postais ;)

      Poista
  3. Olisko se just toi että olet pitänyt liiankin herkutonta linjaa? Se tuppaa kostautumaan, varsinkin jos on taustaa tunnesyömisestä ja herkuttelusta syyllistymisestä. nimim. Kokemusta on :) Teen itse nykyään niin että minulla on yksi pieni päivittäinen herkku joka on "pakko" syödä. Saan siitä haluamani mielihyvän mutta kun se kuuluu osana ruokavalioon niin siitä ei tule mitään tunnekysymystä.

    Jäi mietityttämään tuo kun sanoit että puuro on lisännyt makeanhimoa. Onko se todella niin vai onko puuro kuitenkin mielessäsi lähellä sitä "kiellettyä" leipää ja sitä kautta saattanut käynnistää päässäsi prosessin että nyt liikutaan vaarallisilla vesillä? Ja mieliteot sitä kautta saaneet vallattua itselleen liian paljon alaa? Sinälläänhän mieliteot ja makeannälkä on ihan normaalia, väitän että 90% meistä normaalipainoisistakin tasapainoilee niiden ja terveellisen syömisen kanssa ihan päivittäin. Mutta jos ei ole sitä aiempaa taustaa syylisyydentuntojen ja kontrollin menettämisen pelkojen kanssa niin asiaa ei ehkä koe niin ongelmallisena.

    Tsemppiä ja hienoa että uskallat kirjoittaa näistä! Et taatusti ole ainoa joka kamppailee saman asian parissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, että teistä on apua näihin pohdintoihini. Itseni läytämiseksi <3

      Olen miettinyt juurikin mainitsemiasi paljon. Minä olen aina ollut sitä mieltä, että leipä lihottaa. Ja varmastikin on ylipäätään sellaista " viljapelkoa"!

      Ja sekin tosiaan, että on normaalia syödä herkkujakin. Eikä minulla ollut mitään ongelmia kun söin jokapäiväisen pehmisannokseni! Nyt kylmyyden tultua se on jäänyt pois. Minun pitää löytää joku talvimieluinen itselleni ;)

      Tämä on järkkyä kuinka syvällä on kuitenkin negatiiviset tarkoitukset sanoille herkku, makea, sortuminen. Ja kuinka otan niistä vielä 1 1/5 - vuoden jälkeenkin syyllisyyksiä!

      Kehitystä on tapahtunut paljon ja kehittymisen varaa on ;)
      Mutta te ette taida ymmärtää kuinka paljon minulle merkitsee tämä, että saan keskustella tästäkin nolosta asiasta kanssanne.

      Kyllä minä tämänkin selätän :).

      Poista
  4. Ei ole yhtä tapaa laihduttaa. Minulla herkuista kieltäytyminen 100% on ollut toimiva keino. Nykyään hallitsen makeanhimoani niin hyvin, että sillekin on tullut raja. Kun tunnistin, että nyt se raja on syntynyt ja kroppa kieltäytyy syömästä tietyn rajan yli, olen jo uskaltanut palata sille makea pala kahvilla -linjalle, mutta kauan olin kokonaan irti. Niin kauan, että sokeria ei tehnyt enää lainkaan mieli. Vasta, kun makeasta on totaalisesti irti niin pitkään, ettei enää koe minkäänlaista tarvetta ottaa herkkuja missään tilanteessa, voi sanoa olevansa valmis kohtuukäyttäjäksi. Tämä toimii minulla, mutta ei kaikilla.

    Usein ihmiset ahmivat tukahduttaakseen tunteita, sekin on piilottelua ja itsepetosta. Oli kyseessä makea tai suolainen, epäterveellinen tai terveellinen, se ahmiminen on jollain tapaa tunneperäinen asia. Sitä tekee, koska tahtoo rankaista itseään tai salata itseltään negatiivisia tunteita, jotka usein kohdistuvat nimenomaan ihmiseen itseensä. Itseinho? Häpeä? Viha? Pettymys? Ihan mikä tahansa voi laukaista sabotaasin: ahmimisen. Nuo tunteet pitää kohdata ja pitää sisäistää, ettei syöminen muuta asiaa mihinkään suuntaan. Itseinho ei katoa, eikä pettymys lievene. Joskus tunne voi lähteä myös muista ihmisistä. Vaikka häpeän tunteet, jotka voivat syntyä siitä, miten muut ihmiset suhtatutuvat tai ovat suhtautuneet sinuun. Silloin pitää sanoutua irti niistä ihmisistä. Pitää sisäistää se, ettei muiden sanomiset määritä sitä, kuka sinä olet, eikä yksikään ilkeä ihminen tunne syyllisyyttä sanomisistaan yhtään sen enempää, vaikka itkisit sohvan pohjalla ja söisit kymmenen pyrkkia pähkinäsuklaata. Pitää kantaa vastuu itse. Olla rohkea ja itsenäinen, päästää irti hidasteista ja rasitteista, kohdata tunteet ja käsitellä ne.

    Niin, en tiedä mikä mekanismi siellä sinun ahmimiskohtausten takana vaikuttaa, mutta toivon, että pääset tuhoisasta käytöksestä äkkiä irti. Kaikkea hyvää sinulle ja voimia taistelussasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3.

      Ei tämä matka ole ollut helppo. Henkisesti. Ja sekin on jännä, että nämä minun mielen sopukat alkavat avautumaan vasta nyt! Yli vuosi projektin aloittamisesta. Vasta nyt olen löytänyt sen rehellisyyden syömisteni ja syömistapojeni suhteen ;).

      Kilojen karistamunen on ollut tähän asti helppoa kun olen orjallisesti noudattanut rytmiä! Onkohan se niinkin kohdallani, että kun olen noudattanut jotain ohjelmaa aiemminkin, niin silloin ei ongelmia - minun ei ole tarvinnut tehdä tavallaan päätöksiä itse. Minun ei ole tarvinnut kohdata oikeaa tapaani käyttäytyä! Ja tämän vuoksi koskaan aiemmin pudottamani kilot eivät ole pysyneet poissa. En ole kohdannut itseäni, enkä ole oppinut mitään.

      Ymmärrättekö, mitä ajan takaa?

      Luulen työstäväninyt aivan oleellisia ydinkysymyksiä itseni kanssa. Ja jotenkin on kuitenkin levollinen mieli, että minä handlaan tämän :). Ja jotenkin on nyt tuntu, että pääsen sinuiksi itseni kanssa!

      Poista
    2. Kyllä se tässä painonpudotuksessa juuri on se vaikein juttu, että pitää todella tunnistaa itsessään ne syyt ylipainon takana. Ne syyt ovat usein hyvinkin syvällä sisällä, eikä niitä voi ratkaista pelkällä ruokavaliolla. Laihtua tietenkin voi ilman tällaista henkistä punnerrusta mitä sinäkin tässä olet joutunut tekemään, mutta todelliseen tasapainoon pääseminen ja kilojen pitäminen poissa vaatii myös sitä henkistä työtä.

      Poista
    3. Minä luulen, että tämä henkinen punnerrus on pakko käydä läpi. Minun on revittävä itseni auki. Ja olenhan aikaisemminkin sanonut, että tämä on enemmän pääkopan kanssa työskentelyä.

      (Onneksi nämä pohdiskelut eivät tulleet pintaan silloin heti alussa!!!)

      Fyysisen kunnon paranemisen myötä minulla on enemmän paukkuja ladata tähän psyykkiseen puoleen.

      Osasyynä entisten laihdutuskuurien kariutumiseen on osaltaan varmasti vaikuttanut juuri sekin, että sitä vaan "hurmoksessa" alkaa jollekin waude-dieetille. Laskee kaloreita, punnitsee ruokia ja hyppää vaa'alla. Kiinnittää sen huomion kaikkeen muuhun kuin itseensä. Noudattaa jonkun gurun ohjeita orjallisesti. Itse ei tarvitse ajatella. Ja loppupeleissä ei opi itsestään mitään.

      Ainakaan minä en ole oppinut.

      Poista
  5. En osaa oikein sanoa muuta kun että vaikka en sua tunne niin vaikutat ihan hirveen ihanalta ihmiseltä! Ja oot ihan hirveen vahva, ihailen sua :) Ihan hirveesti tsemppiä ja voimia, mieti miten paljon oot jo saavuttanut!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua! Moni voisi olla eri mieltä ;).

      Tuosta vahvuudesta en tiedä. Tuntuu, että on ollut Se vahvuuden kuori ja nyt kun ollen uskaltanut olla heikko, niin asiat sujuvatkin paremmin ;)

      Poista
  6. Höpsis töpsis. Sinä söit herkkuja liikaa ja tuli huono olo. Piste. Ihan samoin käy hoikillekkin ihmisille joskus. Ei tuo ole mitään mistä sinun pitäisi olla kovin kauhuissasi, kunhan yletön herkuttelu loppuu ja arki alkaa. Kiitos ihanasta, rehellisestä blogistasi, se on auttanut minua paljon. Älä katoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkä minä ole kovin kauhuissanikaan. Kun minulla on tukenaninyt kuitenkin Se tieto ja fakta mitä säännöllinen tuo mukanaan.


      Nämä kaikki vaiheet varmastikin tarvitaan.

      Poista
  7. Isä sisäkkönä elokuvassa Robin Williams sanoo roolihahmossaan jossain vaiheessa, että: "Jos joskus löydän sen paskiaisen, joka keksi korkokengät, tapan sen". Nutellan kanssa on vähän sama juttu :P. Ei voi ostaa. Olen myös laihduttanut/laihdutan ja olen pari kertaa yllättynyt aivan samasta asiasta kuin sinä. Että mahaan mahtuu halutessa ihan saman verran ruokaa kuin ennenkin ja pystyy vetämään vaikka millaista mättöä.

    Mulle tämä ns. syömiskohtaus sattui viimeksi tätini tekemän hernesopan kanssa. Hän oli tehnyt ison määrän ja sain sitä kotiin. Se oli todella hyvää ja huomasin sitä syödessä, että olisin voinut syödä kaiken saamani sopan, vaikka siinä oli monta annosta. Sain katkaistua sen verran, että kahteen kertaan sitä riitti. Ja vaikka voisi ajatella, että "Joo ei voi puhua samana päivänä hernesopasta ja pähkinäsuklaalevitteestä", niin sama juttuhan siinä on taustalla. Miksi sitä tuntee joskus halua syödä, vaikka on jo täynnä? Miksi sitä syö jotain makeaa, kunnes se on loppu, vaikka alkaa äklöttää jo paljon aikaisemmin? Tai miksi sitä syö, vaikka ajattelee/tuntee jo syödessään, että nyt ei pitäisi? Ne on niitä kysymyksiä, mihin pitäisi löytää vastaus tässä laihduttamisen ohella.

    Mä olen aikamoinen herkkuhiiri. Olen onnistunut laihdutuksessa (toivottavasti onnistun lisääkin...), enkä voisi ikinä kuvitella eläväni ilman karkkeja ja muuta. Mun kohdallani on auttanut aivan hirveästi se, että ostan vain esim. karkkiaskeja, karkkipatukoita, tikkareita, jätskituutteja... Eli siis vain sellaisia tuotteita, mitkä normaalisti syödään yksittäin ja minkä kalorit on laskettu esim. niin, että "Yksi aski = x kaloria". En osta mitään karkkipusseja, mistä tulee pikkuhiljaa napsittua karkki silloin toinen tällöin ja yhtäkkiä onkin pussi loppu.

    Nuo sallitut herkut ovat auttaneet siinä, että kaupassa pystyy vastustamaan kiusauksia. Sen karkkiaskin tai muun syömisestä nauttii, kun tietää, että saa syödä sen yhden jutun hyvällä omalla tunnolla, se on suunniteltu kuulumaan päivän ruokiin ja kaappiin ei jää avonaista pussia houkuttamaan.

    VastaaPoista
  8. Sisäkkö isä on viisas😊

    Luulen, ettei minullakaan toimi täysi kieltäytyminen. On joitain noita tiettyjä kausittaisia juttuja, joita syön salaa. Ja minä en ymmärrä, koska kuitenkin voin syödä myös herkkuja muiden nähden. Tähän salaisuus-juttuun liittyy minulla nyt jotain oleellista, mikä minun pitää selvittää.

    VastaaPoista