Minulta on pyydetty

Useampikin lukijani on toivonut jonkinlaista ruokapäiväkirjaa ja listaa syömisistäni. Olen jollekin kai luvannutkin, että sellainen ehkä tulee jossain vaiheessa.

Tämä asia on vaivannut minua. Ja tiedättekös, että minä en halua tehdä sellaista. Koska minä en sitä tässä omassa arjessanikaan tee. En ole tehnyt koko projektin aikana ja en usko, että tulen tekemäänkään. Ainoa päiväkirja mitä olen alkuun ja välilläkin (uskon vahvistukseksi) tehnyt on se hymy-/surunaama päiväkirja. Säännöllisen syömisen muistuttamiseksi tarkoitettu päiväkirja. Ja sen minä olen teille skannannut tänne. Enäähän minä en sitä itse tarvitse - ruoka-ajat ovat takaraivossani. Ja myös elimistöni kertoo, milloin on ruoka-aika.

Minä syön aivan tavallista ruokaa. Omat rajoitukseni, mitä on paljon ja lueteltukin jossain alkupostauksissani, huomioiden. Ja minulla on niin paljon niitä rajoituksia, että tuskin listani ketään auttaisivat.

Tässä reilu vuoden aikana KAIKKI ajatukseni ja mielipiteeni laihduttamisesta ovat heittäneet häränpyllyä! Minä en olisi kuunaan uskonut käyvän näin. Minulle, joka tiedän kaiken laihduttamisesta... Ja väitän, että me jokainen ylipainoinen tiedämme kyllä, mitkä ovat niitä järkeviä ruokavalintoja. Me olemme käveleviä kalorimäärätietäjiä.

Ja kun minä en ole koko aikana laskenut päivittäisiä kaloriannoksia. En kertaakaan. Enkä minä ole punninut ruokiani. En kertaakaan. Minun päätehtäväni on ollut opetella ruokarytmi. Ja se ei todellakaan ollut helppoa. Kellon kanssa minä ensimmäiset n. 4kk pakotin itseni syömään. Alkuun annoskoot olivat isompia. Mutta kaikki se, mitä ravitsemusenkelini kertoin ensimmäisellä kerralla annoskoon pienentymisestä, nälkä-/kylläisyyssysteemin toipumisesta, on tapahtunut.

Aivan juuri niin yksinkertaista. Tämä kaikki vaan tapahtui. Mutta siihen meni aikaa. Tuo annoskokokin on niin KÄSITTÄMÄTÖN juttu; on aivan sama vaikka mättäisin pesovadillisen ruokaa itselleni - kun en jaksa syödä. Elimistöni kertoo minulle milloin lopettaa. Kunhan keskityn myös siihen hitaasti syömiseen!

Edelleenkään minulla ei ole mitään (rajoituksiani lukuunottamatta) kiellettyä. Paitsi ruokailun väliinjättäminen. Tämän viimeisenkin jakson aikana minä olen käynyt kerran pitsalla. Ehkä n. 3 kertaa viikossa olen iltakahvittelulla nauttinut pehmiksen. En ole ottanut siihen mitään lisukekastikkeita, mutta vähintään jokatoisella kerralla olen ottanut sen marianne- tai salmiakkimurun kanssa.  Tokihan ruokailuni perusrunko on ne kasvikset ja vihannekset. Kun lautasen mättää ensin täyteen niitä ja sitten lisukkeeksi proteiinit, niin siitä se normi arkiruokailu koostuu.

Ai niin, se gluteeniton leipä minulta on nyt kokonaan kiellettyjen listalla. Sitä kun en pysty hallitsemaan. Ja ei sekään ole totaalikielletty - jos tulee mieliteko, niin menen paikalliseen kahvilaan nauttimaan juustosämpylän.  Nyt ei ole vain tullut mielitekoa.

Ja eihän minulla mitään liikuntaohjelmaakaan ole. Pyrin lisäämään pikkuhiljaa liikkumistani. Minusta tuntuu, että minä opettelen uudelleen liikkumaan. Minä työstän kovin asenteitani ja peikkojani liikunnan suhteen. Ja onhan toki edistystä tapahtunut kun lähtökohta oli se, että 50m tuntui ylitsepääsemättömältä! Kyllä minä nyt pyrin käymään siellä salilla kerran viikossa. Mutta kun minun kohdallani lähdetään siitä, että opettelen sietämään hengästymistä. Opettelen olemaan häpeämättä puuskutustani. Voi miten paljon minulla onkaan opeteltavaa! Opettelen hyväksymään, että ihminen hikoaa liikkuessaan eikä koe nolona pyyhkiä hikeä otsaltaan...

Mutta liikkumiseni ei varmastikaan vielä mitenkään edistä keventymistäni. Ehkä sen perimmäinen tarkoitus on oppia nyt alkuun kehonhallintaa. Eilen salilla tehtiin ensimmäistä kertaa niitä juttuja, että käsi menee eteen ja jalka taakse. Voitteko ymmärtää, kuika vaikeaa se voi olla?

Minä olin reilu vuosi sitten vaan niin pohjalla. Käsittämättömän pohjalla ja rikki. En minäkään uskonut ensikäynnillä sanaakaan. Pelkkä ajatus laihdutuskuurista musersi minut. Pelkkä ajatus siitä, että pitäisi laihduttaa 40kg, että pääsisi edes 100 kilon alle. Ja pelkkä ajatus siitä, kuinka kauan se veisi. Ja kuinka kauan minun pitäisi vaan kieltäytyä ja kitua! Se ajatus mursi minut täysin - ja söin vähän lisää, koska aivan sama painanko 130 vai 140. Mutta ravitsemusenkelini ei edes maininnut sanaa kuuri. Hän kertoi säännöllisyydestä ja sen vaikutuksista. Ja minun elämäni tärkein päätös oli ottaa se vastaan. Minulla ei ollut muutakaan. Minä en voinut menettää mitään. Ja en olisi uskonut silloin, mitä minä tulen saamaan tämän kanssa!

Minun ensimmäinen lauseeni blogia aloittaessani oli "enemmän tunteita kun reseptejä" ja siitä pidän edelleen kiinni. Minä niin haluaisin tulla ymmärretyksi, että tämä oikeasti toimii. Että osaisin kertoa tämän selkeästi. Minä toivon, että minulta ei enää pyydetä ruokalistoja päivän syömisistäni. Jokainen meistä osaa tehdä valinnat. Minun valintani on tämä <3