Askelmittari kulkenut taskussa ahkeraan ja kyllä vapaaehtoisessa liikkumisessani on tapahtunut muutosta parempaan.
23.11.2013 4680
24.11.2013 4791
25.11.2013 3865
26.11.2013 4750
27.11.2013 3806
28.11.2013 4929
29.11.2013 4150
Minulla on nyt olemassa myös "personal trainer". Muun terveyteni hoidon yhteyteen olen saanut nyt fysioterapeutin työskentelemään kanssani.
Hänen kanssaan maanantaisin meillä on pieni kävelylenkki. Ei vielä mitään päätähuimaavaa, mutta n. 30 min minun tahtiini kävelyä. Ja tiistaisin ja torstaisin minulla on sitten hänen kanssaan kuntosalia. Siis minä opettelen liikkumaan uudelleen ja ohjeistus tulee kädestä pitäen.
Etenemme varovasti ja rauhallisesti. Positiivinen suhtautumiseni liikuntaan yritetään herättää kiirehtimättä. Haetaan minun kroppani hallintaa ja ryhtiä. Opetetaan minua siihen, että liikkuessa saan hengästyä. Tämä hengästyminen on minulle niin kamalan suuri peikko ja pohjautuu ainoastaan siihen, että olen aina jotenkin ajatellut hengästyessäni kaikkien ajattelevan vain sitä, että koska olen niin lihava niin hengästyn ainoastaan siksi. Osin se on tietysti pitänyt paikkansakin.
Olen minä sen verran edistynyt ajatustasolla, että olen harkinnut salivaatteiden hankintaa...
lauantai 30. marraskuuta 2013
torstai 28. marraskuuta 2013
Gastroskopiasta selvitty
Tänään se vatsalaukuntähystys sitten tehtiin.
Eikä se ollut yhtään miellyttävämpi kokemus kuin 20 vuotta sittenkään. Niin - eihän se satu, mutta se yökkimisen määrä ja rajuus on vaan vähemmän mukavaa. Ja nyt minusta tuntui ne koepalojen napsaisutkin vähän ikäviltä. Ja nielu on hellänä. Sitä ei puudutettu.
Onneksi se on ohi. Tuloksia saan odottaa n. 2 viikkoa ja jos kaikki on kunnossa, niin sitten lähete lähtee lihavuusklinikalle. Sitä odotellessa.
Urhealle minälleni piti suoda jotain lohdutusta. Tosin oli näille tilaustakin, sillä käytössäni olevista kengistä pohjat nauravat. Vähän nolo niillä kulkea!
Ilokseni huomasin monenlaisia juttuja. Ensinnäkin, minullahan ei ole ollut yli 10 vuoteen oikeita vuorillisia talvikenkiä. Ja näissä on nyt karvavuorit. Eikä nilkkureissakaan ei ole mennyt pitkiin, pitkiin aikoihin vetoketju kiinni. Nyt meni. Ja kaikista sovittamistani kengistä, siis nilkkureista, meni vetoketjut kiinni! Ja sekin, että sovittelin useampaa paria kenkiä. Ilman tuskanhikeä. Ja vieläpä niin, että nostin jalan toisen päälle kun puin kengän jalkaani. Jouduin avittamaan housunlahkeesta, mutta silti. Tätä en muista milloin olisi tapahtunut.
Ja sinne kauppaan jäi vielä toisetkin kengät, jotka minua vähän himottaisi. On tämä jännää, miten elämäni muuttuu pikkuhiljaa.
Eikä se ollut yhtään miellyttävämpi kokemus kuin 20 vuotta sittenkään. Niin - eihän se satu, mutta se yökkimisen määrä ja rajuus on vaan vähemmän mukavaa. Ja nyt minusta tuntui ne koepalojen napsaisutkin vähän ikäviltä. Ja nielu on hellänä. Sitä ei puudutettu.
Onneksi se on ohi. Tuloksia saan odottaa n. 2 viikkoa ja jos kaikki on kunnossa, niin sitten lähete lähtee lihavuusklinikalle. Sitä odotellessa.
Urhealle minälleni piti suoda jotain lohdutusta. Tosin oli näille tilaustakin, sillä käytössäni olevista kengistä pohjat nauravat. Vähän nolo niillä kulkea!
Ilokseni huomasin monenlaisia juttuja. Ensinnäkin, minullahan ei ole ollut yli 10 vuoteen oikeita vuorillisia talvikenkiä. Ja näissä on nyt karvavuorit. Eikä nilkkureissakaan ei ole mennyt pitkiin, pitkiin aikoihin vetoketju kiinni. Nyt meni. Ja kaikista sovittamistani kengistä, siis nilkkureista, meni vetoketjut kiinni! Ja sekin, että sovittelin useampaa paria kenkiä. Ilman tuskanhikeä. Ja vieläpä niin, että nostin jalan toisen päälle kun puin kengän jalkaani. Jouduin avittamaan housunlahkeesta, mutta silti. Tätä en muista milloin olisi tapahtunut.
Ja sinne kauppaan jäi vielä toisetkin kengät, jotka minua vähän himottaisi. On tämä jännää, miten elämäni muuttuu pikkuhiljaa.
tiistai 26. marraskuuta 2013
Ravintoterapeutin tapaaminen 5 (part 6)
Mietin pitkään, että jotain tärkeätä me vielä puhuimme edellisellä käynnillä. Ja mistä halusin myös kirjoittaa. Tänään muistin mikä se juttu oli.
Keskustelumme lähti liikkeelle siitä, että ennen seuraavaa kertaa minulle on sitten tehty se gastroskopia ja sitten varmaan saadaan lähetettä eteen päin sinne lihavuusklinikalle. Keskustelimme aatoksistani tämän asian suhteen. Kerroin, että olen ihan pihalla nyt, enkä ollenkaan varma haluanko minä sinne vaiko enkö.
Edelleen minä näen sen hyötyinä, että poistuneiden kilojen takaisin syöminen vaikeutuisi. Ymmärrän täysin sen, että leikkaus ei ole poppakonsti ja oikotie laihtumiseen. Ymmärrän senkin, että varsinkin minun kohdallani siihen liittyy suuria riskejä. Nimenomaan nukutukseen.
Enkä ole vakuuttunut, että haluaisin ottaa sitä riskiä.
Ja nyt toisaalta kun alan itse uskomaan tähän säännöllisen ruokailun systeemiin. Eikä tämä ole edes ollut vaikeata. Mikään ei ole minulta kiellettyä. Niin suunnattomasti kyllä mietityttää, että haluanko oikeasti itselleni lisää mahdollisesti kieltoja ja rajoituksia ruokailuni suhteen? Kun allergianikin rajoittavat melkoisen paljon. Toki tämän kautta en toisaalta usko, että lisärajoitukset olisivat minulle kovinkaan vaikeita.
Samoin mietityttää se, että jos kaikki ei menekään putkeen. Minun elämässäni asioiden on ollut tapana mennä vaikeimman kautta ja niin skeptinen olen, että helposti voin kuvitella tämänkin menevän. En tiedä, olenko valmis ottamaan esim. hypoglykemia-riskin kaikkien muiden diagnoosieni joukkoon? Tai mahdolliset muut ongelmat.
Toisaalta en epäile itseäni, ettenkö oppisi elämään pikkumahan kanssa. Ja tämä pohjatyö on ainakin hyvin onnistunut. Oletan.
Ja vaikka nyt luotan itseeni, että hallitsen tämän homman, niin takaraivossani on kuitenkin suurena peikkona se, että jossain vaiheessa homma lipeää käsisitäni ja syön takaisin kaikki kilot - ja vieläpä 10kg:n bonuksen kanssa. Niin kuin historiassani on aina käynyt!
Sanoinkin RT:lleni, että jos hän vannoo kautta kiven ja kannon, että minä saan loppuelämäni käydä hänen luonaan silloin tällöin vahvistamassa uskoani, niin silloin on hyvinkin suuri mahdollisuus sille, että minä skippaan leikkauksen.
Hän ei pitänyt tätä hulluna ajatuksena.
Mutta minulla on vieläkin aikaa puntaroida tämän leikkauksen etuja ja haittoja.Ja kunhan pääsen sinne lihavuusklinikalle keskustelemaan, niin eiköhän se päätös tästä selkiydy.
Keskustelumme lähti liikkeelle siitä, että ennen seuraavaa kertaa minulle on sitten tehty se gastroskopia ja sitten varmaan saadaan lähetettä eteen päin sinne lihavuusklinikalle. Keskustelimme aatoksistani tämän asian suhteen. Kerroin, että olen ihan pihalla nyt, enkä ollenkaan varma haluanko minä sinne vaiko enkö.
Edelleen minä näen sen hyötyinä, että poistuneiden kilojen takaisin syöminen vaikeutuisi. Ymmärrän täysin sen, että leikkaus ei ole poppakonsti ja oikotie laihtumiseen. Ymmärrän senkin, että varsinkin minun kohdallani siihen liittyy suuria riskejä. Nimenomaan nukutukseen.
Enkä ole vakuuttunut, että haluaisin ottaa sitä riskiä.
Ja nyt toisaalta kun alan itse uskomaan tähän säännöllisen ruokailun systeemiin. Eikä tämä ole edes ollut vaikeata. Mikään ei ole minulta kiellettyä. Niin suunnattomasti kyllä mietityttää, että haluanko oikeasti itselleni lisää mahdollisesti kieltoja ja rajoituksia ruokailuni suhteen? Kun allergianikin rajoittavat melkoisen paljon. Toki tämän kautta en toisaalta usko, että lisärajoitukset olisivat minulle kovinkaan vaikeita.
Samoin mietityttää se, että jos kaikki ei menekään putkeen. Minun elämässäni asioiden on ollut tapana mennä vaikeimman kautta ja niin skeptinen olen, että helposti voin kuvitella tämänkin menevän. En tiedä, olenko valmis ottamaan esim. hypoglykemia-riskin kaikkien muiden diagnoosieni joukkoon? Tai mahdolliset muut ongelmat.
Toisaalta en epäile itseäni, ettenkö oppisi elämään pikkumahan kanssa. Ja tämä pohjatyö on ainakin hyvin onnistunut. Oletan.
Ja vaikka nyt luotan itseeni, että hallitsen tämän homman, niin takaraivossani on kuitenkin suurena peikkona se, että jossain vaiheessa homma lipeää käsisitäni ja syön takaisin kaikki kilot - ja vieläpä 10kg:n bonuksen kanssa. Niin kuin historiassani on aina käynyt!
Sanoinkin RT:lleni, että jos hän vannoo kautta kiven ja kannon, että minä saan loppuelämäni käydä hänen luonaan silloin tällöin vahvistamassa uskoani, niin silloin on hyvinkin suuri mahdollisuus sille, että minä skippaan leikkauksen.
Hän ei pitänyt tätä hulluna ajatuksena.
Mutta minulla on vieläkin aikaa puntaroida tämän leikkauksen etuja ja haittoja.Ja kunhan pääsen sinne lihavuusklinikalle keskustelemaan, niin eiköhän se päätös tästä selkiydy.
maanantai 25. marraskuuta 2013
Blogihaaste 1
Vastaanpa nyt ensimmäiseen haasteeseeni, jonka sain.
Kiitokset haastajalleni: http://laardisulaa.blogspot.fi/2013/11/haaste.html
Haaste
Haasteen säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, jolta haasteen sait
2. Vastaa annettuihin kysymyksiin
3. Keksi 11 uutta kysymystä, jotka haluat antaa seuraavalle
4. Valitse viisi blogia, joilla on alle 100 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa
1. Miksi aloit bloggaamaan?
Minä olin miettinyt sitä tosi pitkään. Myös muista aiheista. Aiheita elämässäni kyllä piisaisi. Tämä on minulle itselleni "terapiaa". Ehdottomasti. Ja tykkään kirjoittaa!
2. Lempiruokasi?
Kaikki, mille en ole allerginen. Ei minulla sellaista ehdotonta suosikkia. Allergiat rajoittavat melkoisen paljon ja myös se, että en ole mikään kokkikolmonen. Mieluiten sieltä, mistä aita on matalin. Pidän kyllä hyvin ja reilusti maustetuista. Aikalailla kasvispohjaisilla mennään, mutta täysin vegetaristia minusta ei saa - sillä välillä iskee armoton lihanhimo.
3. Jos saisit valita kielen mitä puhuisit sujuvasti, mikä se olisi?
Ranska.
4. Tämän hetken lempi biisisi?
Minä olen jo niin vanha, että mieluummin kuuntelen puhetta kuin musiikkia. Siis poppikoneesta. Livenä saisin käydä useammin kuuntelemassa. Mitään tämän hetken lempparia ei ole. Mutta nuoruuteni lempparit sykähdyttävät edelleen; Hassisen Kone, Pelle Miljoona...
5. Mitä pidät karppausbuumista?
En pidä (tai paremminkin, en tiedä). Enkä mistään muustakaan buumista. Minä en usko niihin ja perustelut löytyvät blogistani. Varmasti toimii toisilla, mutta itselläni olen nyt vaan kokenut parhaiten toimivan tämän systeemin, mitä nyt vedän. Kaikki on sallittua ja en ole millään kuurilla. Minä vain syön säännöllisesti.
6. Katsotko realityä tv:stä?
Joskus olen jotain katsonut, mutta jotenkin niistä on mennyt maku! Ja tunnustanpa sellaisenkin omituisuuden, että en ole katsonut nyt telkkarista mitään elokuun alkupäivistä lähtien. En ole avannut koko rakkinetta. Ja hyvin pärjään ilman. Netissä notkuessani laitan usein taustalle kuulumaan Yle Arkistosta vanhoja keskusteluohjelmia. Esim. Inhimillinen tekijä - ohjelmia tykkään kuunnella. Tarinoita laidasta laitaan. Ja varsinkin -70 ja -80 lukujen keskusteluja on hupaisaa kuunnella!
7. Tiedätkö syyn lihomiseesi?
Tiedän. Mitä enemmän olen yrittänyt olla syömättä ja olla laihdutuskuurilla, sitä enemmän olen mennyt metsään!
8. Milloin uskot olevasi tavoitepainossa?
En ole ajatellut. En ole asettanut itselleni mitään tavoitteita. Tai tavoite on se, että opin syömään oikein ja oikeina aikoina. Jos siinä sivussa tippuu sitten kiloja niin se on hyvä asia. Tavoitteet eivät ole sidoksissa kiloihin. Toivon, että elämänlaatuni ja jaksamiseni paranee.
9. Parasta treenimusaa?
Minä en treenaa. Vielä. Toivottavasti jotain liikuntaa tulee kuvioihin jossain vaiheessa. Uskoisin treenaavani mieluummin hiljaisuudessa.
10. Kissat vai koirat?
Eihän tähän ole vaihtoehtoa. Koirat. Koirat ja koirat. Mieluummin enemmän kuin 1, mutta ehdottomasti vähemmän kuin 6. Ja ehdottomasti musta!
11. Paras sipsimaku top 3?
1. perinteinen vain suolalla maustettu.
2. grillimaustettu
3. cheese/onion
Haastan seuraavat bloggaajat:
http://fatistanatiksi.blogspot.fi/
http://muutoslahteeminusta.blogspot.fi/
http://riskirouvalaihduttaa.blogspot.fi/
http://pysyvastipienemmaksi.blogspot.fi/
http://pussisoppaa.blogspot.fi/
Ja kysymykseni haastamilleni:
1. Onko tämä ensimmäien laihdutuskuurisi?
2. Tiedostatko omat kompastuskivesi matkalla kevyempään olotilaan?
3. Milloin painosi on muuttunut ongelmaksi?
4. Miten palkitset itseäsi hyvästä suorituksestasi?
5. Mihin olet tyytyväinen itsessäsi?
6. Mihin haluaisit matkustaa - jos vain taivas olisi rajana?
7. Ihanin lapsuusmuistosi?
8. Milloin olet halunnut vaipua maan alle?
9. Jos sinulle annettaisiin miljoona euroa lahjoitettavaksi, kenelle/mille sen lahjoittaisit?
10. Mitä muuttuu elämässäsi kun paino putoaa?
11. Oletko onnellinen?
Kiitokset haastajalleni: http://laardisulaa.blogspot.fi/2013/11/haaste.html
Haaste
Haasteen säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, jolta haasteen sait
2. Vastaa annettuihin kysymyksiin
3. Keksi 11 uutta kysymystä, jotka haluat antaa seuraavalle
4. Valitse viisi blogia, joilla on alle 100 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa
1. Miksi aloit bloggaamaan?
Minä olin miettinyt sitä tosi pitkään. Myös muista aiheista. Aiheita elämässäni kyllä piisaisi. Tämä on minulle itselleni "terapiaa". Ehdottomasti. Ja tykkään kirjoittaa!
2. Lempiruokasi?
Kaikki, mille en ole allerginen. Ei minulla sellaista ehdotonta suosikkia. Allergiat rajoittavat melkoisen paljon ja myös se, että en ole mikään kokkikolmonen. Mieluiten sieltä, mistä aita on matalin. Pidän kyllä hyvin ja reilusti maustetuista. Aikalailla kasvispohjaisilla mennään, mutta täysin vegetaristia minusta ei saa - sillä välillä iskee armoton lihanhimo.
3. Jos saisit valita kielen mitä puhuisit sujuvasti, mikä se olisi?
Ranska.
4. Tämän hetken lempi biisisi?
Minä olen jo niin vanha, että mieluummin kuuntelen puhetta kuin musiikkia. Siis poppikoneesta. Livenä saisin käydä useammin kuuntelemassa. Mitään tämän hetken lempparia ei ole. Mutta nuoruuteni lempparit sykähdyttävät edelleen; Hassisen Kone, Pelle Miljoona...
5. Mitä pidät karppausbuumista?
En pidä (tai paremminkin, en tiedä). Enkä mistään muustakaan buumista. Minä en usko niihin ja perustelut löytyvät blogistani. Varmasti toimii toisilla, mutta itselläni olen nyt vaan kokenut parhaiten toimivan tämän systeemin, mitä nyt vedän. Kaikki on sallittua ja en ole millään kuurilla. Minä vain syön säännöllisesti.
6. Katsotko realityä tv:stä?
Joskus olen jotain katsonut, mutta jotenkin niistä on mennyt maku! Ja tunnustanpa sellaisenkin omituisuuden, että en ole katsonut nyt telkkarista mitään elokuun alkupäivistä lähtien. En ole avannut koko rakkinetta. Ja hyvin pärjään ilman. Netissä notkuessani laitan usein taustalle kuulumaan Yle Arkistosta vanhoja keskusteluohjelmia. Esim. Inhimillinen tekijä - ohjelmia tykkään kuunnella. Tarinoita laidasta laitaan. Ja varsinkin -70 ja -80 lukujen keskusteluja on hupaisaa kuunnella!
7. Tiedätkö syyn lihomiseesi?
Tiedän. Mitä enemmän olen yrittänyt olla syömättä ja olla laihdutuskuurilla, sitä enemmän olen mennyt metsään!
8. Milloin uskot olevasi tavoitepainossa?
En ole ajatellut. En ole asettanut itselleni mitään tavoitteita. Tai tavoite on se, että opin syömään oikein ja oikeina aikoina. Jos siinä sivussa tippuu sitten kiloja niin se on hyvä asia. Tavoitteet eivät ole sidoksissa kiloihin. Toivon, että elämänlaatuni ja jaksamiseni paranee.
9. Parasta treenimusaa?
Minä en treenaa. Vielä. Toivottavasti jotain liikuntaa tulee kuvioihin jossain vaiheessa. Uskoisin treenaavani mieluummin hiljaisuudessa.
10. Kissat vai koirat?
Eihän tähän ole vaihtoehtoa. Koirat. Koirat ja koirat. Mieluummin enemmän kuin 1, mutta ehdottomasti vähemmän kuin 6. Ja ehdottomasti musta!
11. Paras sipsimaku top 3?
1. perinteinen vain suolalla maustettu.
2. grillimaustettu
3. cheese/onion
Haastan seuraavat bloggaajat:
http://fatistanatiksi.blogspot.fi/
http://muutoslahteeminusta.blogspot.fi/
http://riskirouvalaihduttaa.blogspot.fi/
http://pysyvastipienemmaksi.blogspot.fi/
http://pussisoppaa.blogspot.fi/
Ja kysymykseni haastamilleni:
1. Onko tämä ensimmäien laihdutuskuurisi?
2. Tiedostatko omat kompastuskivesi matkalla kevyempään olotilaan?
3. Milloin painosi on muuttunut ongelmaksi?
4. Miten palkitset itseäsi hyvästä suorituksestasi?
5. Mihin olet tyytyväinen itsessäsi?
6. Mihin haluaisit matkustaa - jos vain taivas olisi rajana?
7. Ihanin lapsuusmuistosi?
8. Milloin olet halunnut vaipua maan alle?
9. Jos sinulle annettaisiin miljoona euroa lahjoitettavaksi, kenelle/mille sen lahjoittaisit?
10. Mitä muuttuu elämässäsi kun paino putoaa?
11. Oletko onnellinen?
torstai 21. marraskuuta 2013
Pieni huomio 7
Tässä on ollut nyt sellaisia härdellipäiviä muutama, että en ole pystynyt pitämään niin tiukasti kiinni ruokailuajoistani.
Ja siinäpä käy heti niin, että se vanha tuttu näläntunne (oksettaa, pyörryttää, hikoiluttaa) tulee takaisin. Ja sen seurauksena käy vaan niin kovin helposti se, että ottaa pahimpaan nälkäänsä aivan mitä sattuu. Yhtenä päivänä ostin 3 Kismetiä (kun halvalla sai) ja ei muka ollut muutakaan järkevämpää, mitä pystyy autolla ajaessa syömään.
Söinpä sitten ne kaikki kolme kerralla.
Mutta - niistäpä tulikin aivan kamalan huono olo. Fyysisesti. Ja manasin vaan itsekseni, että olisi kannattanut pysähtyä ja syödä vaikka joku salaatti. Edelleenkään minulle ei tullut henkisesti niistä paha olo. Edelleenkään en ole sortunut, enkä repsahtanut. Se oli sen päivän illallinen ja piste.
Havaitsinpa sitten senkin, että kun on huonosti hoidettu ateriarytmi yhden päivän osalta, niin se kostautuu vielä seuraavaan päiväänkin. Eli seuraavana päivänä tuntui, että joka aterialla olisi voinut syödä hevosen. Ratkaisin homman siten, että vihanneksia ja kasviksia laitoin sitten taas reilummasti.
Ja nyt on palattu jälleen normaaliin.
Ja siinäpä käy heti niin, että se vanha tuttu näläntunne (oksettaa, pyörryttää, hikoiluttaa) tulee takaisin. Ja sen seurauksena käy vaan niin kovin helposti se, että ottaa pahimpaan nälkäänsä aivan mitä sattuu. Yhtenä päivänä ostin 3 Kismetiä (kun halvalla sai) ja ei muka ollut muutakaan järkevämpää, mitä pystyy autolla ajaessa syömään.
Söinpä sitten ne kaikki kolme kerralla.
Mutta - niistäpä tulikin aivan kamalan huono olo. Fyysisesti. Ja manasin vaan itsekseni, että olisi kannattanut pysähtyä ja syödä vaikka joku salaatti. Edelleenkään minulle ei tullut henkisesti niistä paha olo. Edelleenkään en ole sortunut, enkä repsahtanut. Se oli sen päivän illallinen ja piste.
Havaitsinpa sitten senkin, että kun on huonosti hoidettu ateriarytmi yhden päivän osalta, niin se kostautuu vielä seuraavaan päiväänkin. Eli seuraavana päivänä tuntui, että joka aterialla olisi voinut syödä hevosen. Ratkaisin homman siten, että vihanneksia ja kasviksia laitoin sitten taas reilummasti.
Ja nyt on palattu jälleen normaaliin.
keskiviikko 20. marraskuuta 2013
Ravintoterapeutin tapaaminen 5 (part 5)
Puhuimme myös liikunnasta. Ja siitä, että minulla on vähän huonommuuden tunne sen takia, että en ole saanut itseäni mitenkään tietoisesti liikkeelle. Siis huomaamattani liikunta on vähäisessä määrin lisääntynyt, mutta lenkille lähtö on ylipääsemätöntä.
Ravintoterapeuttini sanoi, että tämä riittää. Ja hän näytti minulle sellaista kaaviota, missä oli toisiinsa verrattuna ruoan määrä ja laatu sekä liikunta ja tämä kaikki suhteutettuna BMI:hin.
Harmi kun en löydä netistä mistään sitä kuvaa, mutta siitä siinä kävi ilmi, että sairaalloisen ja vaikean lihavuuden ollessa kyseessä, niin liikunnan määrän lisäyksellä ei ole oleellista merkitystä painonpudotuksen kannalta. Tässä vaiheessa suurin ja tärkein merkitys on sillä ruoan määrällä ja laadulla.
Vasta kun ollaan siellä BMI 30 paikkeilla, liikunnan merkitys alkaa suurenemaan. Ja minun tapauksessani ollaan vieläkin vähän yli 40 BMI:ssä.
Eli minä sain RT:n siunauksen sille, että minun ei tarvitse hötkyillä. Liikunnasta minun ei pidä tehdä nyt mitään pakkomiellettä ja -pullaa! Nyt on jo tapahtunut se, että luontaisesti liikun vähän enemmän. Enkä ajattele miten pääsisin vähimmillä askelilla! Ja se halu liikkumiseen tulee kyllä sitten myöhemmin kuvioihin, kunhan maltan odottaa. Ja kyllähän minä jo psyykkaan itseäni siihen, että liikunnasta on minulle hyötyä. Ja osaan nauttia siitä, että en hengästy niin helposti kuin viime keväänä.
Tämä helpotti minua kovin.
Seuraavan kerran tapaammekin sitten joulukuussa. Sitä odotellen.
Ravintoterapeuttini sanoi, että tämä riittää. Ja hän näytti minulle sellaista kaaviota, missä oli toisiinsa verrattuna ruoan määrä ja laatu sekä liikunta ja tämä kaikki suhteutettuna BMI:hin.
Harmi kun en löydä netistä mistään sitä kuvaa, mutta siitä siinä kävi ilmi, että sairaalloisen ja vaikean lihavuuden ollessa kyseessä, niin liikunnan määrän lisäyksellä ei ole oleellista merkitystä painonpudotuksen kannalta. Tässä vaiheessa suurin ja tärkein merkitys on sillä ruoan määrällä ja laadulla.
Vasta kun ollaan siellä BMI 30 paikkeilla, liikunnan merkitys alkaa suurenemaan. Ja minun tapauksessani ollaan vieläkin vähän yli 40 BMI:ssä.
Eli minä sain RT:n siunauksen sille, että minun ei tarvitse hötkyillä. Liikunnasta minun ei pidä tehdä nyt mitään pakkomiellettä ja -pullaa! Nyt on jo tapahtunut se, että luontaisesti liikun vähän enemmän. Enkä ajattele miten pääsisin vähimmillä askelilla! Ja se halu liikkumiseen tulee kyllä sitten myöhemmin kuvioihin, kunhan maltan odottaa. Ja kyllähän minä jo psyykkaan itseäni siihen, että liikunnasta on minulle hyötyä. Ja osaan nauttia siitä, että en hengästy niin helposti kuin viime keväänä.
Tämä helpotti minua kovin.
Seuraavan kerran tapaammekin sitten joulukuussa. Sitä odotellen.
perjantai 15. marraskuuta 2013
Vastoinkäymisiä
Eihän se riitä, että tämä sairaalloinen ylipanoni olisi elämässäni/elämässämme ainoa ongelma. Ei elämän sinänsä ruusuilla tanssimista pidä ollakaan - mutta pitääkö sen olla ohdakkeillakaan tanssimista?
Fyysisten voimavarojeni lisäksi myös henkiset voimavarani ovat kulutettu lähes loppuun. Välillä voisi päästä ehkä helpommalla? Mutta eihän se niin mene.
Tällä hetkellä tuntuu, että tämä minun säännöllinen ateriarytmi on minua monella tapaa kasassa pitävä elementti elämässäni ja arjessani. Tämä säännöllinen ruokailu on se, joka pitää minut kiinni arjessa ja minä tiedän pienellä aikavälillä mitä minun pitää tehdä ja mitä tulee tapahtumaan. Ainakin tämä yksi asia on minun hallinnassani!
Muutoin tämän jatkosarjan viimeisen osan haluaisin sivuuttaa.
Vastoinkäymiset ja murheet eivät tällä hetkellä aiheuta minulle syömisten muuttumista - päin vastoin haluan pitää viimeiseen asti kynsin hampain kiinni syömisajoistani. Tämä on se minun juttuni ja syvällä sisimmässäni tiedän, että tätä kautta minä osaltani saan takaisin vahvan minäni ja sen minussa olevan kapasiteetin käyttööni täysitehoisesti.
Nyt käytettävissä olevat voimat käytän tärkeimpään. Ja kyllä minä sisältäni jostain ne voimat kaivan!
Fyysisten voimavarojeni lisäksi myös henkiset voimavarani ovat kulutettu lähes loppuun. Välillä voisi päästä ehkä helpommalla? Mutta eihän se niin mene.
Tällä hetkellä tuntuu, että tämä minun säännöllinen ateriarytmi on minua monella tapaa kasassa pitävä elementti elämässäni ja arjessani. Tämä säännöllinen ruokailu on se, joka pitää minut kiinni arjessa ja minä tiedän pienellä aikavälillä mitä minun pitää tehdä ja mitä tulee tapahtumaan. Ainakin tämä yksi asia on minun hallinnassani!
Muutoin tämän jatkosarjan viimeisen osan haluaisin sivuuttaa.
Vastoinkäymiset ja murheet eivät tällä hetkellä aiheuta minulle syömisten muuttumista - päin vastoin haluan pitää viimeiseen asti kynsin hampain kiinni syömisajoistani. Tämä on se minun juttuni ja syvällä sisimmässäni tiedän, että tätä kautta minä osaltani saan takaisin vahvan minäni ja sen minussa olevan kapasiteetin käyttööni täysitehoisesti.
Nyt käytettävissä olevat voimat käytän tärkeimpään. Ja kyllä minä sisältäni jostain ne voimat kaivan!
keskiviikko 13. marraskuuta 2013
Pieni huomio 6
Viime viikolla tajusin parkkeerattuani auton, että en hakenut sitä parkkiruutua, jonka vasemmalle puolelle ei pääsisi kukaan parkkeeraamaan. Enkä myöskään ollut sihdannut autoani siihen ruudun oikeanpuoleisen viivan tuntumaan. Siis minä mahdun auton ovesta ulos huomattavasti helpommin kuin ennen!
Ne joku aika sitten ostamani 100C rintsikat saan laittaa jo kiinni viimeisiin hakasiin. Osahan on tietysti sitä, että rintsikat venytvätkin käytössä, mutta silti.
Minun ei tarvitse istua tuolilla enää jalat niin harallaan. Ei ne vielä siveästi yhdessä voi olla, mutta istuinosalle jo mahdun jalkoinenikin. Ja mahdun myös käsinojallisiin tuoleihin istumaan niin, ettei se tunnu minusta enää epämiellyttävältä.
Ne joku aika sitten ostamani 100C rintsikat saan laittaa jo kiinni viimeisiin hakasiin. Osahan on tietysti sitä, että rintsikat venytvätkin käytössä, mutta silti.
Minun ei tarvitse istua tuolilla enää jalat niin harallaan. Ei ne vielä siveästi yhdessä voi olla, mutta istuinosalle jo mahdun jalkoinenikin. Ja mahdun myös käsinojallisiin tuoleihin istumaan niin, ettei se tunnu minusta enää epämiellyttävältä.
maanantai 11. marraskuuta 2013
Ravintoterapeutin tapaaminen 5 (part 4)
Tätä juttua minä en meinannut edes kirjoittaa. Tämä on minusta nolo. Mutta koska olen päättänyt, että tyhjennän itsestäni kaiken, niin koetanpa nyt sitten muodostaa tämän hölmön kokemukseni sanoiksi.
Viime tapaamistamme ennen minä vaivasin päätäni sellaisen ajatuksen kanssa, että "voi harmi, kun punnitus on vasta klo 14-15", kun aikaisemmat ovat olleet aamupäivällä. Ajatuksissani harmittelin, että punnitukset eivät ole samaan vuorokauden aikaan...
Oikeasti mietin aamulla liikkeelle lähtiessäni, mitä minulla oli edellisessä punnituksessa päälläni. Minä jopa puntaroin käsissäni kaksien housujen väliltä, että kummat olisivan ehkä vähän kevyemmät!
Aamupalan söin kummempia miettimättä, mutta sitten lounasajan lähestyessä houkutus oli suuri, että jättäisin lounaan väliin - siirtäisin sitä ja söisin vasta punnituksen jälkeen.
Koko päivän koitin ravata vessassa.
Ja takaraivossani kummitteli vasta-ajatus, että ne kilot eivät ole se pointti. Ja sillä ei ole mitään väliä kun ihminen painaa yli 100kg, että näyttääkö se lukema muutaman 100g suuntaan tai toiseen!
Tämä järkevä puoleni onneksi voitti. No, ne vähän kevyemmät housut minä aamulla valitsin jalkaani, mutta ateriarytmistäni pidin kiinni. Siitä olen erittäin tyytyväinen itseeni.
Ja siitä, että kerroin tämän pään sisäisen taisteluni ravintoterapeutilleni. Ja itse olin jo ajatellut, että tämä on psyykkisesti sitä aivan samaa tempoilua kuin anorektikolla ennen punnitusta - vaikkakin päinvastoin; yritys saada lukemaa suuremmaksi vippaskonstein. Mutta tämä ihmeellinen "tarve" yrittää huijata sitä vaakaa! Käsittämätöntä tämä psyykkinen yhtäläisyys sairaalloisen laihan ja sairaalloisen lihavan välillä.
Ihan kuin se kenenkään muun elämää hetkauttaisi mihinkään suuntaan, jos vähän pienmpi lukema tulisi näyttöön? Eihän se edes minun elämääni heilauttaisi mihinkään suuntaan. Enhän minä tätä elämäntapamuutosta halua muiden takia. Vain itseni takia ja itselleni. Ja eihän mikään voi toimia, ellen ole rehellinen itselleni.
Tämä rehellisyys itselleni on minulle tärkeä oivallus! Ja se että järkeni otti voiton - pidin ateriarytmistä kiinni. Koska ymmärsin sen, että jos pidän liian pitkän ruoattoman ajan, niin se kostautuu koko loppupäivään ja vielä varmasti seuraavaankin päivään.
RT:ni mukaan tämä psyykeni kanssa tekemäni työ on vähintäänkin yhtä arvokasta, ellei arvokkaampaa, kuin säännöllisen aterioinnin opettelu.
Viime tapaamistamme ennen minä vaivasin päätäni sellaisen ajatuksen kanssa, että "voi harmi, kun punnitus on vasta klo 14-15", kun aikaisemmat ovat olleet aamupäivällä. Ajatuksissani harmittelin, että punnitukset eivät ole samaan vuorokauden aikaan...
Oikeasti mietin aamulla liikkeelle lähtiessäni, mitä minulla oli edellisessä punnituksessa päälläni. Minä jopa puntaroin käsissäni kaksien housujen väliltä, että kummat olisivan ehkä vähän kevyemmät!
Aamupalan söin kummempia miettimättä, mutta sitten lounasajan lähestyessä houkutus oli suuri, että jättäisin lounaan väliin - siirtäisin sitä ja söisin vasta punnituksen jälkeen.
Koko päivän koitin ravata vessassa.
Ja takaraivossani kummitteli vasta-ajatus, että ne kilot eivät ole se pointti. Ja sillä ei ole mitään väliä kun ihminen painaa yli 100kg, että näyttääkö se lukema muutaman 100g suuntaan tai toiseen!
Tämä järkevä puoleni onneksi voitti. No, ne vähän kevyemmät housut minä aamulla valitsin jalkaani, mutta ateriarytmistäni pidin kiinni. Siitä olen erittäin tyytyväinen itseeni.
Ja siitä, että kerroin tämän pään sisäisen taisteluni ravintoterapeutilleni. Ja itse olin jo ajatellut, että tämä on psyykkisesti sitä aivan samaa tempoilua kuin anorektikolla ennen punnitusta - vaikkakin päinvastoin; yritys saada lukemaa suuremmaksi vippaskonstein. Mutta tämä ihmeellinen "tarve" yrittää huijata sitä vaakaa! Käsittämätöntä tämä psyykkinen yhtäläisyys sairaalloisen laihan ja sairaalloisen lihavan välillä.
Ihan kuin se kenenkään muun elämää hetkauttaisi mihinkään suuntaan, jos vähän pienmpi lukema tulisi näyttöön? Eihän se edes minun elämääni heilauttaisi mihinkään suuntaan. Enhän minä tätä elämäntapamuutosta halua muiden takia. Vain itseni takia ja itselleni. Ja eihän mikään voi toimia, ellen ole rehellinen itselleni.
Tämä rehellisyys itselleni on minulle tärkeä oivallus! Ja se että järkeni otti voiton - pidin ateriarytmistä kiinni. Koska ymmärsin sen, että jos pidän liian pitkän ruoattoman ajan, niin se kostautuu koko loppupäivään ja vielä varmasti seuraavaankin päivään.
RT:ni mukaan tämä psyykeni kanssa tekemäni työ on vähintäänkin yhtä arvokasta, ellei arvokkaampaa, kuin säännöllisen aterioinnin opettelu.
perjantai 8. marraskuuta 2013
Tärkeä huomio 2
Minulle on tapahtunut kaikki ruokailuun liittyvät muutokset, mitä säännöllisen ateriarytmin myötä sanotaan tapahtuvan. Viittaan jälleen linkittämääni Patrik Borgin luentoon (Kuunnelkaa tää juttu...). Siinä luennossa on aivan ne samat asiat, mitä oma ravintoterapeuttini on kertonut minulle ensimmäisellä tapaamisellamme ja tässä matkan varrellakin.
Annoskokoni on pienentynyt radikaalisti aivan huomaamatta. Tästä oli nyt parina päivänä hyvä esimerkki itselleni kun kävin ulkona syömässä seisovasta pöydästä. Minä otin ruokaa itselleni perinteiseen tapaan koko rahan edestä. Toki salaattia ja vihanneksia laitoin isolla kauhalla, mutta myös leivät ym. lisukkeet keräsin tarjottimelle.
Aloitin harkitun hitaasti syömisen salaatista. Ja sitten kun siirryin lämpimän ateriani kimppuun, niin huomasin jo alkuun, että minä en tule jaksamaan syödä lautastani tyhjäksi. Lämpimästä ruoasta valitsin ensin juurekset ja lihan. Ja loppujen lopuksi en jaksanut syödä kahdesta lihamurekepalasta kuin 1½ ja perunamuusi jäi kokonaan syömättä sekä varaamani leipäviipale. Jälkiruokarahkasta en jaksanut syödä kuin neljä kahvilusikallista. Ja jälkkärikahvia en halunnut ottaa enää lainkaan.
Tämähän on minulle aivan ennenkuulumatonta! Enhän minä koskaan ole jättänyt lautaselle keräämääni ruokaa syömättä.
Toinen aivan selkeä muutos on se, että elimistöni kertoo minulle nyt myös aamu- ja alkuiltapäivisin, että se tarvitsee ruokaa. Minulla on se pieni näläntuntemus ja minun ei enää tarvitse katsoa kellosta milloin minun on syötävä. Kolmas huomio on tämä iltanapostelujen ja mielitekojen poistuminen. Päinvastoin iltapalan syöminen on nyt viime aikoina alkanut tuntumaan turhalta, koska ei ole nälkä. Mutta sitkeästi pidän siitä iltapalastakin kiinni, koska se on osa tärkeätä ateriarytmiä. Vaikka en sitten söisi kuin sen yhden viilin tai n. 100g marjoja tai yhden hedelmän.
Minähän en ole myöskään laskenut kaloreita/päivä koko aikana. Ja se on myös niin vapauttavaa psyyken kannalta. Minun ei tarvitse yhtenäkään päivänä ajatella, mitä minä vielä voin syödä, paljonko minulla on vielä tälle päivälle kaloreita jäljellä. Ja luulen, että koska luontaisesti tulee päivittäiskalorimäärissä vaihtelua, niin elimistöni ei "jymähdä" mihinkään kaloritasoon ja painonputoaminen pysähtyisi sen takia. Vaikka niitä suurempikalorisia päiviäkin on ollut, niin silti minun painoni on pudonnut tasaisesti n. kilon viikkovauhdilla.
Eli minussa on lähtenyt elimistön oma nälkä-/kylläisyyssäätelyjärjestelmä toimimaan. Tasaisen ruokinnan kautta annoskoko on pienentynyt ja sen ansiosta varmasti myös mahalaukkuni on lähtenyt pienentymään ja se sitten edelleen helpommin pystyy reagoimaan saamansa ruoan määrään.Tämän tapahtumaketjun toipuminen on minulla kestänyt sen n. 4½-5 kuukautta.
Ja aivan ehdottomasti parasta tässä on se, että mikään ei ole kiellettyä. Kaikkea saa syödä. Mutta normaalin järkevän ruoan syöminen säännöllisesti on aiheuttanut sen, että mitään pulla/karkki/sipsi -mättöjä ei tee edes mieli. Ei ole koskaan se kiljuva nälkä, mihin pitää äkkiä saada jotain! Ja sitten kun tekee mieli esim. pullaa, niin voin iltapäiväkahvin kanssa sen nauttia ja se ei heilauta painonputoamista tai mielialaani mihinkään suuntaan. Ja ihmeellistä on myös se, että se yksi riittää!
tiistai 5. marraskuuta 2013
Ravintoterapeutin tapaaminen 5 (part 3)
Keskustelimme ryhdistä. Tai paremminkin ryhdittömyydestä. Minun.
Keskustelu lähti varmaan siitä kun kerroin, että olen aina kadehtinut lihavia (enemmän tai vähemmän) naisia, jotka ovat kantaneet läskinsä ylväästi, tyylikkäästi ja ryhdikkäästi. Taiteilijoissa, varsinkin oopperadiivoissa (esim. Anita välkki) on useampiakin ihailemiani kookkaita naisia. Eikä se johdu pelkästään heidän upeasta pukeutumisestaan, vaan nimenomaan siitä, kuika he kantavat itsensä!
Itse en ole vähemmänkään ylipainoisena pystynyt olemaan ryhdikäs, vaan olen aina yrittänyt painua kasaan ja lysyyn - näyttääkseni pienemmältä. Ja siinähän käy juuri päinvastoin. Näyttää entistäkin isommalta. Eikä pelkästään se miltä näyttää, vaan miten huono ryhti myös rasittaa kehoa.
Ravintoterapeuttini sanoi, etten ole ainoa ylipainoinen, joka koittaa piiloutua painumalla kasaan. Tämä aiheuttaa huonon ryhdin; hartiat ovat kasassa, selkä "kilpikonnana". Hän suosittelikin, että jos vain suinkin olisi mahdollista, niin minun kannattaisi käydä fysioterapeutin luona muutaman kerran. Ammatti-ihmisen olisi hyvä katsoa miten minä kannan kroppani ja miten minä voisin harjoitella, että löytäisin oikean ryhdin.
Ryhti on hakusessa nyt myös tämän painonputoamisen takia. Kehon painopiste muuttuu ja minä joudun opettelemaan kehontuntemukseni uusiksi. Minun on löydettävä oikea tapa kantaa muuttuva kehoni. RT:n sanoin; minun on opeteltava ottamaan tilani.
Keskustelu lähti varmaan siitä kun kerroin, että olen aina kadehtinut lihavia (enemmän tai vähemmän) naisia, jotka ovat kantaneet läskinsä ylväästi, tyylikkäästi ja ryhdikkäästi. Taiteilijoissa, varsinkin oopperadiivoissa (esim. Anita välkki) on useampiakin ihailemiani kookkaita naisia. Eikä se johdu pelkästään heidän upeasta pukeutumisestaan, vaan nimenomaan siitä, kuika he kantavat itsensä!
Itse en ole vähemmänkään ylipainoisena pystynyt olemaan ryhdikäs, vaan olen aina yrittänyt painua kasaan ja lysyyn - näyttääkseni pienemmältä. Ja siinähän käy juuri päinvastoin. Näyttää entistäkin isommalta. Eikä pelkästään se miltä näyttää, vaan miten huono ryhti myös rasittaa kehoa.
Ravintoterapeuttini sanoi, etten ole ainoa ylipainoinen, joka koittaa piiloutua painumalla kasaan. Tämä aiheuttaa huonon ryhdin; hartiat ovat kasassa, selkä "kilpikonnana". Hän suosittelikin, että jos vain suinkin olisi mahdollista, niin minun kannattaisi käydä fysioterapeutin luona muutaman kerran. Ammatti-ihmisen olisi hyvä katsoa miten minä kannan kroppani ja miten minä voisin harjoitella, että löytäisin oikean ryhdin.
Ryhti on hakusessa nyt myös tämän painonputoamisen takia. Kehon painopiste muuttuu ja minä joudun opettelemaan kehontuntemukseni uusiksi. Minun on löydettävä oikea tapa kantaa muuttuva kehoni. RT:n sanoin; minun on opeteltava ottamaan tilani.
lauantai 2. marraskuuta 2013
Ikävä huomio
Nyt noin parin viikon aikana oikea lonkkani ja polveni ovat vihoitelleet. Välillä nukkuminen on vaikeutunut tuosta lonkassa olevasta särystä. Ja polvessa tuntuu välillä vihlaisu, jota en osaa yhdistää tiettyyn toimintaan. Ne eivät ole kipeitä koko ajan. Onneksi.
Unohdin puhua tästä ravintoterapeuttini kanssa. Täytyy muistaa ensi kerralla.
Minä en tästä huomiosta ole nyt kuitenkaan kamalan huolestunut. Ajattelen, että se voisi johtua ehkä kropan painopisteen (tästä puhuttiin RT:n kanssa muussa yhteydessä) muuttumisesta ja osin lisääntyneestä kävelystä. Ja kyllähän siellä varmasti näillä kiloilla ja vuosilla on jonkinlaista kulumaa, mutta jos ei pahemmaksi mene niin antaa olla.
Uskon, että tilanne normalisoituu kun kehoni sopeutuu ja tottuu muutokseen. Vähän ikävää, mutta ei lannistavaa!
Unohdin puhua tästä ravintoterapeuttini kanssa. Täytyy muistaa ensi kerralla.
Minä en tästä huomiosta ole nyt kuitenkaan kamalan huolestunut. Ajattelen, että se voisi johtua ehkä kropan painopisteen (tästä puhuttiin RT:n kanssa muussa yhteydessä) muuttumisesta ja osin lisääntyneestä kävelystä. Ja kyllähän siellä varmasti näillä kiloilla ja vuosilla on jonkinlaista kulumaa, mutta jos ei pahemmaksi mene niin antaa olla.
Uskon, että tilanne normalisoituu kun kehoni sopeutuu ja tottuu muutokseen. Vähän ikävää, mutta ei lannistavaa!
perjantai 1. marraskuuta 2013
Ravintoterapeutin tapaaminen 5 (part 2)
Keskustelimme ruokailustani ja sen säännöllisyydestä. Kerroin tuntemuksistani.
Kerroin, että tämän jakson aikana minä olen kuitenkin syönyt esim. pullaa; luonnetestipäivänä ja Lahden näyttelypäivänä. Ja jäätelöä useammankin kerran. Eli tilanne on ollut se, että reissussa minä en kanna eväitä mukanani ja sen hetken ateriakertaan, ei sitten ole ollut muuta valittavissa tai olen vain halunnut herkutella.
Kerroin, että tämän jakson aikana minä olen kuitenkin syönyt esim. pullaa; luonnetestipäivänä ja Lahden näyttelypäivänä. Ja jäätelöä useammankin kerran. Eli tilanne on ollut se, että reissussa minä en kanna eväitä mukanani ja sen hetken ateriakertaan, ei sitten ole ollut muuta valittavissa tai olen vain halunnut herkutella.
Ja se mikä tässä on ollut ihmeellisintä, niin minä en ole y h d e l l ä k ä ä n kerralla kokenut, että olen sortunut. Minulle ei ole tullut huonoa omatuntoa! Minä olen ajatellut sen herkuttelun joko välipalaksi tai iltapalaksi ja sillä selvä. Ja tämä ajatustasolla tapahtunut muutos minussa on aivan uutta, ihmeellistä ja käsittämätöntä. Aikaisempien kuurieni aikana pullan tai jäätelön syöminen olisi aiheuttanut sen, että olisin ajatellut "sen olevan siinä". Ja repsahdus olisi aiheuttanut holtittoman herkkujen syömisen ja kuurin loppumisen.
Ravintoterapeuttini sanoi, että niin se toimii. Säännöllinen kehon ravitseminen pitää "nälkä/kylläisyys tasapainon" ja kaikki syöminen normalisoituu. Tämä ei tapahdu hetkessä, mutta se tapahtuu. Näiden kiellettyjen ruokien varaan rakennettu laihduttaminen ei vain kanna pitkän päälle. Tästähän se Patrik Borg myös puhuu sillä luennolla, jonka linkitin aiemmin. Minua kehoitettiin unohtamaan myös käsitykseni herkuista kiellettynä ja pahana.
Minä alan uskoa tähän pikkuhiljaa! Ja tämä minun tähänastinen matkani on ollut aivan ihmeellinen. Sanoinkin RT:lle, että voiko tämä olla oikeasti näin yksinkertaista? Miten minä olen voinut hakata päätäni seinään koko aikuisikäni - yli 30 vuotta? Ja nyt minä en v i e l ä k ä ä n koe edes olevani laihdutuskuurilla.
Tokihan minä mietin ääneenkin, että olisiko paino voinut tippua tämän jakson aikana vähän enemmän ilman herkutteluja. Ja olisihan se voinut. Siihen RT sanoi, että se ei ole nyt tärkeintä. Vaan tärkeintä on se, että mitä minun ajatuksissa on tapahtunut. Se, että minä syön säännöllisesti. Ja se, että minun kehoni on alkanut toimimaan ja minä olen alkanut ymmärtämään kehoani ja sen viestejä. Ja että edelleen mennään sillä noin kilon viikopudotuksen vauhdilla! Eikä pulla tai pari ole hidastanut tahtia lainkaan.
Ja niinhän se on.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)